Ruusuvihjeet

Tästä voit alustavasti lukea

   Istutus
   Valontarve
   Kastelu
   Lannoitus

Ruusut ovat nälkäisiä; monesti näkee ruusupenkkejä jotka eivät ole saaneet tarpeeksi lannoitetta, ja lisäksi niitä on lannoitettu liian myöhään. Ruusut pitävät hyvinpalaneesta luonnonlannasta, mutta määrää on vaikeaa neuvoa, koska ravinnesisältöä ei voi tietää. Joskus luonnonlanta vaatii aluksi lisää typpeä, saadakseen aineenvaihdunnan käyntiin, siis jotta ravinneaineita vapautuu. On tehtävä kokeiluja löytääkseen oikean määrän.

Sen sijaan on mahdollista antaa neuvoja koskien yleistä Handelsgødning 23-3-7 (Blåkorn tai Hoechst). Suomessa esim. Kemiran Puutarhan täyslannos 16-9-22, joka klooriköyhänä lannoitteena sopii ruusuille. Kaikkia remontoivia ruusuja (jotka kukkivat useampia kertoja kauden aikana) tulisi lannoittaa kolme kertaa kasvukauden aikana.

Ensimmäinen kerta tulee olla lumen lähdettyä ja maa ollessa sula, mahdollisimman aikaisin kasvikauden alussa. Näin lannoite ehtii imeytyä valmiiksi maahan, ja on käytettävissä silloin kun ruusut sitä kipeästi kaipaavat. Annostus: 1 desilitra kahdelle neliömetrille. Ruusun juuret ovat syvällä maassa, joten ei ole pelkoa siitä että lannoite menisi veden mukana liian syvälle.

Seuraavan kerran remontoivat ruusut tarvitsevat lannoitusta silloin kun nuput ovat puhkeamaisillaan. Sama annostus, 1 dl/2 m². Älä lannoita silloin kun lehdet ovat märkiä, muuten lannoite tarttuu lehtiin ja polttaa niitä.

Kolmannen kerran ruusut tarvitsevat lannoitusta ensimmäisen kukinnan jälkeen. Sama annostus edelleen. Elokuussa typpeä (N) ei enää anneta, muuten tuleentuminen (versojen puutuminen) myöhästyy ja ruusujen talvehtiminen vaikeutuu.

Kerran kaudessa kukkivat ruusut tarvitsevat vähemmän lannoitusta. Anna 1 dl/2 m² keväällä ja toistamiseen kukinnan ollessa ohi, mikäli haluat taimen kasvavan.

   Leikkaaminen
   Kirvat
   Sienitaudit
   Ruusujen siirtäminen